Onko unelmillasi suunta?

Hyvää uutta vuotta kaikille, 

Ajattelin tässä blogissa kirjoittaa unelmista ja niiden tavoittelemisesta. Valitsin tän aiheen, koska oon äskettäin alkanut pohtimaan minkälaisia unelmia voisin asettaa voimistelu-uran jälkeen. Pikkutytöstä saakka unelmani ovat liittyneet vain ja ainoastaan voimistelussa menestymiseen. Nyt voisin asettaa aivan uusia ja erilaisia unelmia, joilla ei olisi mitään tekemistä ns. menestymisen kanssa. Esimerkiksi olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta, vaikka tiedän etten ole mikään kirjailija. Se on tietenkin tosi iso työ, johon kuluu vuosia, mutta olen valmis ottamaan haasteen vastaan. Pienenä kirjoitin lyhyitä tarinoita mun pieneen vihkoon ja tietysti päiväkirjaa (ja tätä blogia). Aihe tälle kirjalle on vielä salaisuus (heh), mutta se kumpuaa mun vauhdikkaasta mielikuvituksesta ja yhdistelee faktaa ja fiktiota.  

Kaikilla meillä on unelmia tai ainakin monella. Ne on ihania ja haluan kannustaa pitämään niistä kiinni. Ne voi olla ihan mitä vaan, pientä tai suurta. Koska mun viimeiset vuodet on olleet niin vaikeita, on yksi unelma ollut tasainen arki. Niinpä voisin sanoa nyt, että se unelma on toteutunut. Elämäni on vihdoin stabiilia ja normaalia.  

Jos sulla on unelmia, niin oletko tehnyt niiden eteen jotain? Jos et, niin mikset? 

Musta tuntuu, että moni uskaltaa unelmoida, mutta ei uskalla lähteä toteuttamaan. Haluaisin kannustaa kaikkia "take action" ja uskomaan unelmiinsa. Jos ei ikinä yritä, niin ei koskaan tiedä voiko ne toteutua :D Vaikka se unelma ei toteutuisi, niin opit aina uutta itsestäsi. Kun olin Amerikassa treenaamassa, niin siellä jokainen voimistelija sanoi haluavansa olympiavoittajaksi ja uskoi omiin mahdollisuuksiinsa. Suomessa on jotenkin negatiivinen asia uskoa itseensä ja sanoa omat unelmansa ääneen. Meillä on sanonta "joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa", missä johtava ajatus on ettei kannata tavoitella liian suuria, koska putoaa kovaa alas. Amerikassa on positiivinen ajatus "shoot for the moon and you will land among the stars". Onneksi Käärijä oli hyvä suomalainen esimerkki siitä, että Euroviisuihin lähdetään voittamaan. 

Haluan vielä palata mun jenkkimatkaan, jonka tein vuosia sitten. Se oli mulle suuri unelma 15-vuotiaana, jonka saavuttaminen tuntui mahdottomalta. Lopulta kuitenkin tein sen ja päädyin olympiatason valmentajalle treenaamaan. Miten se onnistui? Mä päätin ottaa rohkeasti yhteyttä erilaisiin seuroihin Amerikassa, etsin yhteystietoja netistä ja laitoin sähköpostia. Jotkut niistä seuroista vastasi, jotkut ei. En kuitenkaan lannistunut, vaan odotin ja laitoin lisää viestejä. Itse asiassa tein sen vielä salassa mun vanhemmilta. Sitten yksi jenkkivalkku soitti kiinnostuneena äidille, joka oli ihan ihmeissään ja vihainenkin, mutta hiljalleen lämpeni ajatukselle. Se matka oli yksi mun voimistelu-uran parhaista kokemuksista. Yksi mun uusi unelmani on päästä uudestaan pidemmäksi aikaa ulkomaille ja yhdistää siihen ehkä voimistelu. Sairastelun takia sen toteuttaminen on siirtynyt, mutta toivottavasti toteutan sen tulevaisuudessa. 

Mut unelmat: ne on ne, jotka vie sua eteenpäin. Oli ne sit mitä tahansa! Voimisteluaikana tein virheen, kun itsepintaisesti unelmoin vain voimistelussa menestymisestä. Kun se ei toteutunut, niin olin pitkään kadoksissa. Siksi kehoittaisin pitämään useita unelmia, jotta ei ripustaudu vain yhden varaan. Tai isolla unelmalla voi olla monia välitavoitteita, joiden saavuttaminen on jo unelmien toteutumista. Uskalla siis haaveilla. Ja lähde kokeilemaan, ehkä ne toteutuu <3  

Nyt, kun on vuosi on vaihtumassa niin kannustan kaikkia tekemään esimerkiksi bucket listan tai ns. "vision boardin" eli suunnitelma, jota lähdet toteuttamaan. Kaikkia unelmia ei todellakaan tarvitse suorittaa, mutta jo suunnittelu tuo pientä pilkettä silmäkulmaan!

Kiitos, että luit <3 

Love you all, 

Tirde